maanantai 10. marraskuuta 2014

Tonttujen talon perinteitä: Joulukirja

Joulun odotukseen liittyvät perinteet ovat meilläkin keskeisessä roolissa. Koko joulunodotuksemme kiteytyy oikeastaan yhteen, keskeiseen perinteeseen, joka on ollut voimassa jo vuodesta 2005. On hankala edes muistaa aikaa ilman sitä. Kyseessä on tietenkin oma jokavuotinen joulukirjamme.

Ensimmäisestä vuodesta asti lapset ovat olleet mukana kirjan tekemisessä ja kuvittamisessa. Kirjaa tehdessä on usein naposteltu vaikkapa pähkinöitä ja rusinoita, juotu glögiä ja maisteltu piparkakkuja.


Joulukirjamme idea on hyvin yksinkertainen. Se toimii ikään kuin jokajouluisena suunnitelmana, johon vuosi kerrallaan kirjataan ylös sen vuoden jouluun liittyviä keskeisiä askareita ja asioita. Se on homma, jonka monet tekevät ehkä erilaisille listoille, post-it-lapuille, tai nykyään yhä useammin esimerkiksi kännykän kalenteriin, mutta meille korvaamatonta tunnelmaa luo, kun kaikki on kerätty yhteen paikkaan. Kirjan sivuille leikellään lehdistä jouluisia kuvia.

Ensimmäisen vuoden kuvitusta 3-vuotiaalta...
Joka vuosi kirjaamme ylös vähintään tietyt osa-alueet: jouluiset hommat, jouluruuat, mahdolliset hankinnat, joulun leivonnaiset, joulukortit, sekä päiväkohtaisen kalenterin. Lapset ovat mukana näitä mietittäessä ja tehdessä selaillaan myös jouluaiheisia lehtiä, kirjoja ja viime vuosina myös blogeja...

Joka vuodelle on oma kansilehtensä, johon joku lapsista piirtää kauniin kuvan.

Näitä sitten täydennellään aina vähän väliä. On hauskaa, miten kirjaa selaillessa voi aina ottaa mallia edellisistä vuosista, ja verrata esimerkiksi eri vuosien joulupöydän tarjontaa keskenään. Esimerkiksi ”Oho, vuonna 2008 kokeilimmekin näköjään ensimmäisen kerran mummun ohjeella makaronilaatikkoa. Pitäisikö ottaa uudestaan?” tai ”Vuosina 2009-2011 lähetimme selvästi enemmän joulukortteja. Kelleköhän niitä meni?” tai vaikka ”Jaahas, se uusi joulukuusenmatto hankittiin näköjään vuonna 2007. Ja heti seuraavana vuonna sitten uusi kuusenjalka”. Joulukirjan selailu jälkeenpäin on kutkuttavaa historiatutkimusta!

Tämä muumikansi neljän vuoden takaa on aika suloinen... Silloinen 12v piirsi.

Toki nykyään niin moni asia on niin paljon helpompaa tehdä sähköisessä muodossa, ja onhan se toki epätaloudellista lyijykynän ja viivottimen kanssa piirtää kalenteriruudukkoa, johon menonsa merkkaa, kun kännykässäkin on vastaavia sovelluksia noin miljoona. Mutta mutta, voi sitä tunnetta kun saa vuosien jälkeen selata paperisia sivuja ja lukea vanhoja merkintöjä, jotka olisivat kännykän tiedostojen syövereistä kadonneet jo ajan sitten – se jos mikä luo todellista säilyvyyden ja juhlavuuden tuntua.
Nämä tontut koristivat parin vuoden takaista "Jouluiset hommat"-aukeamaa.

Kuuluupa joulukirjaamme olennaisesti myös loppuosan ”salaiset sivut”, jonne lapsilla ei ole koskaan ollut asiaa. Siellä äiti, vai pitäisikö sanoa joulupukki, pitää kirjaa siitä mitä kunakin vuonna pukinkontista löytyy. Näiden sivujen sisällöstä emme luonnollisestikaan tiedä sen tarkemmin… Onkohan niitä alettu tämän vuoden osalta jo tehdä?

5 kommenttia:

  1. Paperi ja kynä ovat paras käyttöjärjestelmä... ja tulos on niin tunnelmallinen :) Onpa ihana perinne, ja lapsillekin jää ihanat muistot aikuisuuteen asti. Itsellänikin on joulublogi osoitteessa http://joululainen.blogspot.fi. Tervetuloa vierailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Blogisi vaikutti kiinnostavalta! Varmasti luen jatkossa.

      Poista
  2. Todella ihana ajatus tuo teidän joulukirja :)

    VastaaPoista
  3. Joulukirjaideasi on tosi hieno. Minullakin tuollaisen tekeminen on ollut monesti mielessä, mutta aina se on vain jäänyt. Taidanpa jossakin vaiheessa postata tästä aiheesta blogiini.

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan ja jakamaan joulunalustunnelmia!