tiistai 23. joulukuuta 2014

Iloista Joulua!

Aattoaattoilta pimenee ja Tonttujen talo hiljenee joulun viettoon. Haluamme toivottaa teille kaikille oikein mukavaa ja hauskaa joulua!
Tonttujen talon lapset ovat jo niin isoja ja taitavia, että piparkakku"talon" tekeminen on ollut täysin lasten vastuulla jo muutaman vuoden. Tänä vuonna rakennelmaan tehtiin kaksi tornia, jotka saivat innostuksensa japanilaisesta lyhytanimaatiosta Le maison en petits cubes.
Piparkakkurakennelmissa on tärkeää karkkien suurehko määrä...
Joulukuusen koristelukin on lasten käsialaa. Ihan kaikkia olemassa olevia koristeita ei siihen saatu mahtumaan, mutta melkein kaikki :)

"Nyt taivaat avautuu,
laulaa kuoro enkelten.
Maan ääriin kantautuu
suuri ilouutinen.
Tulkaa kaikki nyt laulamaan
on Poika syntynyt maailmaan.
Tulkaa laulamaan, aa-aa-aa."
(Jaakko Löytty)



lauantai 20. joulukuuta 2014

Leivontalauantai!

Tonttujen talossa vietettiin tänään kuopuksen synttäreitä ja niitä varten leivottiin herkullisia leipomuksia. Pari leipomusta oli "vanhoja tuttuja" ja pari ihan uusia kokeiluja. 

Ensimmäinen uusista kokeiluista oli suklaapiparit. Saimme vinkin kavereilta ja päätimme kokeilla. Lopputulos oli suussasulava!

Tekeminen oli hyvin helppoa. Kaulitaan piparitaikina normaalisti ja tehdään esimerkiksi tähtimuotilla pipareita. Laitetaan tähden keskellä puolikas pala tummaa suklaata ja käännetään 4 sakaraa "halaamaan" suklaapalaa. Sitten vaan paistetaan piparit ihan normaalisti! Luulisi, että suklaa sulaa ja valuu pois, mutta niin ei käy.

Piparin ja suklaan makuyhdistelmä on todella hyvä! Maitosuklaakin sopisi varmasti hyvin nähin herkkuihin. Näihin pipareihin käy valmistaikina mainiosti. Meillä taisi olla Sunnuntaita.

Joulutorttujakin teimme. Tuskailimme usein aiempina vuosina "epäonnistuneiden" torttujen kanssa. Laitoimme nimittäin hillon aina tortun sakaroiden alle ja uunissa sakarat aina avautuivat ja tortuista tuli muotopuolia. Aiemmin myös voitelimme tortut munalla ja siitäkin tuli usein epätasainen ja huono jälki. Nykyään jätämme tortut voitelematta ja laitamme hillon sakaroiden päälle. Aina onnistuu!

Näissä kuvan tortuissa on vadelmahilloa, joka Tonttujen talon lasten mielestä on paljon parempaa kuin luumuhillo!

Toinen uusi leivonnainen oli tämä "Pähkinätoscalla päällystetty pehmeä piparkakku". Ohje on "Herkullista joulua" -kirjasta, joka on ruotsalainen Allt on Mat -lehden tekemä joulukirja.

Kakku saa makunsa perinteisistä piparkakkumausteista kuten kanelista ja inkivääristä. Kypsän kakun päälle tehdään manteleista, hasselpähkinöistä, maapähkinöistä ja kurpitsansiemenistä tumma tosca ja kakkua paistetaan vielä jonkun aikaa toscan kovettumiseksi.
Kakusta tuli hauskan näköinen ja maku on hyvin jouluinen. Tämä kakku on melko täyttävää ja ohutkin viipale riittää tyydyttämään pahimman makeanhimon. Kakku sopisi syötäväksi myös kermavaahdon tai jopa jäätelön kanssa!

Toinen tuttu leivonnainen oli Pirkka-leivontakirjasta tehty Suklaaunelmatäytekakku. Olemme tätä aiemminkin tehneet ja maku on mukavan suklainen, mutta myös raikas kostukkeena käytetyn appelsiinmehun johdosta.
Täytteenä kakussa on Philadelphia-tuorejuustoa, kermavaahtoa, sulatettua suklaata ja aivan pieni loraus konjakkia. Täyte on hyydytetty liivatteella, joten tämä kakku tehtiin koristeluvaihetta vaille jo eilen illalla.

Neljäs adventti koittaa ihan kohta. Tonttujen talossa ollaan valmiina ja nyt kun koulutkin loppuivat on edessä vielä muutama ihana joulun valmistelupäivä. Jee!