perjantai 5. joulukuuta 2014

Paperinarukranssi "Välke"


Seuraava askartelumme oli paperinarusta tehtävä kranssi. Tarvikkeet ja ohje on ostettu Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry:n Salon Käsityökeskuksesta. Tarvikepaketin nimi oli VÄLKE-kranssi ja hinta oli 12 euroa.

Kranssiin käytetään 10 m Lappajärven Värjäämön melko vahvaa paperinarua, 20 m ohutta paperilankaa hopealankakoristeella ja yksi metallirengas, jonka halkaisija on 20 cm.

 Paperinaru on leikattu sataan noin 10 cm pätkään ja paperilanka on leikattu myös sataan, noin 25 cm pätkään.

Seuraavaksi paperinarupätkät avataan täysin auki. Tässä työvaiheessa olivat lapset innokkaasti mukana. Helppoa puuhaa, mutta ainakin yksin tehtynä melko aikaa vievää.
 Seuraavaksi kiinnitetään paperinarut paperilangalla kiinni metallirenkaaseen.

 Aluksi tuntui, ettei työ etene yhtään, mutta pikkuhiljaa metallirengas alkoi täyttyä. Lopuksi ohuiden paperinarujen päiden hopealankakoristetta avataan vähän.
Tässä valmis kranssi. Kuvasta tuli ehkä turhan kellertävä. Nuo paperilangat ovat aika pitkiä ja ajattelimme ensin lyhentää niitä, mutta emme sitten viitsineetkään. Kranssi on näin hyvä.


Tuunasimme kranssia vähän laittamalla siihen kevyet led-valot. Lopputulos oli kaunis ja yksinkertainen. Ehkäpä kapea punainen tai vaikka hopeinen nauhakin sopisi.

Käsi- ja taideteollisuusyhdistyksistä saa mielenkiintoisia ja kauniita ohjeita mm. joulukoristeiden tekemiseen. Yhdistysten käsityökeskuksissa järjestetään myös erilaisia askartelu- ja käsityökursseja. Ja onhan niissä toki ne perinteiset kudonta-asematkin kangaspuiden käyttäjille!

Tarvikkeita ja valmiita tuotteita saa Käsi- ja taideteollisuusliiton verkkokaupasta. Kannattaa tutustua!



3 kommenttia:

  1. Valot sopivat hienosti :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis kranssi ja pikkuvalot sopivat siihen mainiosti.
    Kiitos vinkistä käsi- ja taideteollisuusyhdistyksistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taiga!
      Meille oli ihan uutta nämä käsi- ja taideteollisuusyhdistykset. Ensi syksynä täytyy ajoissa katsoa ja mennä vaikka jollekin kurssille

      Poista

Tervetuloa kommentoimaan ja jakamaan joulunalustunnelmia!